Kapeenkoskea pintaa syvemmältä

Jääkausi muotoili upeat harju- ja koskimaisemat.

Maisemaa hallitseva Luijanharju kuuluu osana harjujaksoon, joka alkaa Laukaan Nurmijärveltä ja päättyy Pyhäjärven rantaan Saarijärven rajalle. Kapeenniemi kuuluu suurimmaksi osaksi Vatianjärven-Saraaveden Natura 2000 -aluevaraukseen.

Vakituiseen ja vierailevaan eläimistöön kuuluvat mm. liito-orava, saukko, metso, pyy, palokärki, tikat, koskikara, puukiipijä jne.

Koskensuojelulain nojalla suojellut Kapeen- ja Luijankoski ovat osa Keitele–Päijänne -kanavareittiä. Alueella on paljon vanhaa puustoa, mm. arvokkaita lehtoja sekä rämekorpi.

Kapeenniemessä on historiallisesti arvokkaita kohteita: Honkaristi, suntit, Ristinkivi, lahkomylly ja aittakylä. Honkaristin läheisyydessä on pidetty jumalanpalveluksia 1400-luvulta lähtien. Suntit ovat vanhoja harjun poikki kaivettuja veneenvetoväyliä. Rakennussuojelukohde lahkomylly on rakennettu 1786.

A. Ahlstöm Oy:n aikana paikkaa kehitettiin mm. hankkimalla alueelle lisää vanhoja rakennuksia. Vuorineuvos Anders Kramer vietti kesäisin mielellään aikaansa Kapeenkoskella. Hän kalasteli ja järjesti pitoja liikekumppaneilleen ja joskus kyläläisille.

Kapeenkosken mylly ja Aittakylä on maakuntakaavalla suojeltu maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö.

Lisätietoa alueen historiasta löytyy kotiseutuyhdistyksen sivuilta http://intra.aanekoski.fi/vaksy/kapee.htm ja alueen infotauluista.


KUSTAA VILKUNAN JUHLAESITELMÄSTÄ V. 1964 JYVÄKYLÄN KULTTUURIPÄIVIEN AVAJAISISSA

” Nykyisin matkailijalla tuskin edes kotimaassa on aikaa –
tai paremminkin henkistä asennetta ja kärsivällisyyttä – pysähtyä tutkistellen nauttimaan näköalasta, etsimään siitä luonnon ja ihmistyön kauneutta, lukemaan siitä isänmaan ja kotiseudun historiaa…

Kapeenkosken alueella matkailija voi käyskennellä vanhan uhripaikan alueella, pohjoisen Keski-Suomen ensimmäisen erämaakirkon ja jumalanpalveluspaikan tienoilla, kulkea havunneulasten peittämiä polkuja, kivikautisen asuinpaikan ja tuulimyllyn ohi aittakylään ja tullimyllylle, joka on luonnonkauniin kosken rannalla. Koski on saanut nimensä Kapeen, pakanuuden aikaisen mytologisen olennon mukaan.

Lyhyt ja voimakas koski kohisee edelleen vapaana.
Sen länsirannallla kahden harjun välissä, on mitä kaunein luonnonkenttä, ikivanha kalastajain, myöhemmin myös uitto- ja myllymiesten oleskelutanner. Rannassa juovan alla on vanha vesimylly, vielä melkoisessa kunnossa…

Taas ihailen ympäristöä. Harjun rinteellä solakoiden puiden välissä on useita kauniita aittoja ja muita rakennuksia tuulimyllyyn saakka. Silmä heti huomaa, että ne eivät seiso alkuperäisillä paikoillaan, vaikka ne muuten sopeutuvat tyylikkäästi ympäröivään luontoon.
Ne ovat ikään kuin myöhemmin koristeeksi luonnonmestarin käsialaan asetettuja miellyttäviä ihmiskäden töitä.

Oli todella virkistävää nähdä niin kaunis paikka, jossa inhimillisen työn jälki saumattomasti liittyy elävään luontoon. Siinä oli supi-suomalainen maisema, siinä oli koskemattomuutta, mutta siinä oli kuitenkin vanhaa inhimillisen kulttuurin leimaa muinaisajoilta lähellä nykyisyyttä.”

Lainattu Koiviston kyläkirjasta, sivu 23